Vanhasta uutta
Kaappien kevätsiivouksessa löytyi kasa tuunattavaksi säilöttyjä vaatteita. Ensimmäisenä oli kirpparilöytö, jonka ostin ihan kankaan takia: aikuisten M-kokoinen paita, josta tuli Marjatalle kesätunika.
Irrotin hihan kaula-aukon reunuksesta ja katkaisin reunuksen Marjatalle sopivan mittaiseksi. Testattiin ennen leikkausta että pää mahtuu läpi.
Rypytin hihan uuden pääntien kokoiseksi ja ompelin kasaan: reunuksen kulma siististi käsin (koska olisi pitänyt purkaa kokonaan osiin että olisi koneella mahtunut ompelemaan) ja sitten koneella hiha reunuksen väliin. Paidan puhvihihat ovat kuulemma "ihan kuin Arielilla".
Meinasin jo heittää yli 20 vuotta vanhan dalmatialaisyöpaidan pois, mutta Marjatta ihastui siihen. Vähänhän se oli iso.
Vanhalla tutulla [1] [2] kaavalla Ottobre 6/2009 siitä tuli sopivampi ja 128-senttinen.
Leikkasin etu- ja takakappaleen vähän kaavaa leveämmäksi että teksti mahtui melkein kokonaan mukaan. Etukappale on juuri niin korkea kuin paidasta riitti, hihat ovat Marjatan toiveen mukaisesti kyynärpäähän asti. Hihat ja pääntien kaitale on kierrätetty joustonsa menettäneestä trikoisesta kantoliinasta, joka on itse asiassa enemmän kirjainten värinen kuin paidan alkuperäiset hihat.