Häävaatteita lapsille

Kesän alussa sukulaishäihin tarvittiin lapsille uudet juhlavaatteet. Tytöille löytyy vaikka minkälaista mekko-ohjetta, mutta pienen pojan juhlapukuja on vähän harvemmassa. Onneksi lopulta löytyi Ottobre 3/2006 , jonka sai kaukolainaan toisesta kirjastosta. Kaavat 12 Housut ja 14 Pellavatakki (kuva aukeamalla 3) olivat aika hienot kesäjuhlaan. Tietysti häissä unohtui ottaa poseerauskuva puvusta.


Kangas on (kaapista löytynyttä kirjottuun pöytäliinaan suunniteltua) ohutta pellavaa, niin ohutta että se on läpikuultavaa. Valkoisena ei ehkä toimisi vaatteena, mutta värjäsin sen Dylon-värillä Hawaijin siniseksi. Takissa on 18 mm valkohopeat napit, jotka sopivat hyvin juhlapukuun. Tädin ompeleman kuolahuivin kanssa väriyhdistelmä oli aika häikäisevä.

Ompelu oli hyvin sujuvaa siihen asti, kunnes pääsin kauluksen tekoon: "Valmista kaulus sivulla 44 olevan kuvitetun ohjeen mukaan." Siinä vaiheessa lehti oli tietysti jo palautettu kirjastoon, joten ei auttanut kuin pähkäillä kuvien perusteella, miten kaulus pitäisi kiinnittää. Ihan nätti siitä loppujen lopuksi tuli. Housuissa oikaisin ja jätin kaikki taskut tekemättä, mutta takkiin tuli komeat etutaskut.

Marjatan kankaat olivat odottaneet kaapissa pari vuotta sopivaa juhlaa, johon ommella prinsessamekko. Alunperin nämä on tilattu Kangas-Mallasta: pinkkiä satiinia(?) ja kangasruusuilla koristeltua organzaa.


Visio mekosta oli olemassa, joten sovelsin kaavaksi Ottobre 3/2008 18 China grass -mekkoa (kuvat aukeama 6 ja 7).  Helma ja yläosa on molemmat tehty yhdestä kappaleesta, mutta helman päälle on lisätty organzakerros. Organzan alareunaan ompelin satiininauhan, ja toinen piti lisätä vyötärölle, koska organza tahtoi karkailla saumasta. Lisäksi kaula-aukkoon ja satiinihelmaan ompelin hienot koristeompeleet.

Ompelu on helppoa kun on apulaisia. Menninkäinen auttaa ompelemaan siskolle mekkoa.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Barbin vaatteita

Kierrepipoja

Tee-se-itse ahkio