Puutarhaunelmia

Olen jo useamman vuoden haaveillut kasvihuoneesta. Tänä keväänä löysin sisäisen puutarha-arkkitehtini (ja myös rakennusinsinöörin) ja toteutin kasvihuonekaapin. Projektin pääideana oli hyödyntää mahdollisimman pitkälle autotallin ylisiltä löytyneitä vanhoja rakennustarvikkeita. Sen lisäksi suorakulma, vatupassi ja ristimitat ovat hifistelyä, kaikki tässä on toteutettu käyttäen käsisahaa, mittanauhaa ja akkuporakonetta.

Piirtelin suunnitelmani etukäteen paperille, mutta suunnitelmat elivät ja tarkentuivat sen mukaan, mitä materiaalia (ja kuinka paljon) varastosta sattui löytymään. Kasvihuone sisältää monta insinööriratkaisua (ei kaunis mutta toimiva) ja joitain huonon insinöörin ratkaisuja (ei kaunis eikä toimiva) jotka pitää vielä korjata.

Ensin kasataan runko. Etureuna 180 cm, takareuna 190 cm, poikkipuut 40 cm. Alareunaan jätettiin hienot 10 cm korkeat tassut. Tässä näkyy myös lähes kaikki projektia varten ostettu materiaali: kakkoskakkosta ja terassiruuveja. Oli ajatus käyttää kulmarautoja kehikon kasauksessa, mutta niitä ei sattunut omalla pajalla olemaan ja lisäksi paikallisen Rautian myymä puutavara oli niin kieroa että ei ne kulmaraudatkaan olisi tätä pelastaneet.


Kehyksen sisäpuolelle pitkille sivuille kiinnitin lasituslistat. Fiksu olisi käyttänyt nauloja (koska listat tahtoivat halkeilla) mutta kasasin tätä lähinnä illalla lasten mentyä nukkumaan, joten vasaran käyttö ei ollut vaihtoehto.


Kehikoiden väliin tuli 90 cm pitkät poikkipuut. Oli tarkoitus laittaa kaikki seinät kennolevystä, mutta totesin ettei sitä riitä, ja sitten tajusin että kaappi tulee kuitenkin talon seinää vasten, joten takaseinän ei tarvitse läpäistä valoa. Siispä käytin kaikkea mahdollista varastosta löytynyttä jämäpuuta. Ensimmäisenä meni ilmeisesti vessan rakennuksesta jäänyttä seinäpaneelia, sitten huonoimmasta päästä lautaa.


Mutta näin hieno siitä tuli! Tätä ennen olisi kannattanut ottaa niitä ristimittoja ja katsoa että kaappi on suhteellisen suora, mutta mitä turhia.


Seuraavaksi maalasin rungon. Se piti tehdä varastossa, sillä ulkona satoi. Maali on ylijäämää viime kesän leikkimökkiprojektista, ja samalla saman värinen kuin talon koristelaudat.


Sitten olikin aika leikellä kennolevyä. Nämä ovat lojuneet varastossa jo useamman vuoden, ja ovat peräisin levytehtaan jämäpalalaatikosta. Levyä oli monen paksuista ja näköistä, mutta ei se haittaa. Levyä olisi kai saanut sahattuakin jollain, mutta käytin mattoveistä. Kennojen suuntaan leikkely oli helppoa, poikittain oli hankala saada siististi, ja vinoittain se oli yhtä tuskaa (sananmukaisesti, muutama viiltohaava käsissä). Sivuseinät on laitettu lasituslistoja vasten ja kiinnitetty hyllynkannakkeeksi tarkoitetuilla poikkipuilla. Oli tarkoitus porata poikkipuihin ruuvit tukikehikon molemmista reunoista läpi, mutta koska olin jo kiinnittänyt takaseinän, se ei onnistunut. Etureunasta ruuvasin suoraan kehyspuun läpi, takareunasta sisäpuolelta vinoittain poikkipuun läpi kehyspuuhun. Poikkipuiden välissä on 40 cm tilaa.



Pohja. Senkään ei tarvitse olla läpinäkyvä. Hyötykäytin lasten hiekkalaatikon kantena talven ollutta vaneria. Tässä se kiiltää märkänä, koska pesin siitä hiekat pois. Pala on muistaakseni 95 cm x 45 cm, ja kulmat viistosin että mahtuu kehikon sisään. Siistiä jälkeä olisi saanut tekemällä nelikulmaiset kolot kulmiin.


Hyllyt syntyivät rimasta (leveys 5 cm, paksuus 2,5 cm). Tätä oli varastossa säleaidan ja vadelma-aidan (kuvia alempana) ylijäämänä. Rimat ovat 95 cm pitkiä, poikkipuiden ulommat reunat ovat 84 cm etäisyydellä toisistaan. Rimojen väli on 2,5 cm eli riman paksuus, mikä tällä mitoituksella aiheutti sen että kaksi viimeisintä puuta piti kiinnittää vierekkäin ilman väliä. Mutta ei se haittaa.


Hylly mahtui juuri paikoilleen. Olisi kannattanut ottaa niitä ristimittoja, olisi mahtunut paremmin.


Välissä rakensin ovetkin, mutta siitä unohtui ottaa kuvia. Tässä tomaatit ovat jo hyllyillään. Tomaatit ovat vähän nuupahtaneita, koska vaihdoin ne isompiin purkkeihin kovassa tuulessa. Varastomateriaalia riitti vain kahteen hyllyyn, täytyy kehittää uusi projekti että saa kolmannen hyllyn tehtyä.


Tällainen siitä sitten tuli. Ovet ovat n. 48 cm x  175 cm. Toisen reunaan kiinnitin listan, joka peittää nätisti niiden väliin jäävän raon (ja huonosti leikatut reunat). Jossain vaiheessa täytyy vielä laittaa ulkoreunoihin kulmalistaa tai jotain, että saa siistittyä nuo toisetkin reunat. Listat on kiinnitetty hyvin pienillä ruuveilla.


Saranat olivat Säästökuopan hyllystä. Kiinnitin ne varmaan jotenkin eri päin kuin suunnittelija oli ajatellut, koska oven puolella ruuvinkannan kuopat olivat väärällä puolella. Mutta ei se mitään, näin ovet ovat melko tiukasti tukikehystä vasten ja aukeavat ihan kokonaan. Oveen saranat on kiinnitetty ruuvaamalla, sitä varten tuossa ulkopuolella on pieni listan pala.


Ylä- ja alareunassa keskellä on hienot salvat. Siis listan pätkä ruuvilla kiinni tukipuuhun. Sillä saa ovet tiukasti kiinni.


Kasvihuoneen katon saa myös avattua. Ne vinoittain leikatut kennolevyn palaset ovat tuossa sivuilla ja kiinnitettynä molemmilta puolilta lasituslistoilla. Katon takareunassa on lista, saranat on kiinnitetty siihen ja tukipuiden päihin. Tajusin vasta levyn leikattuani että sen olisi pitänyt olla niin iso, että peittää kunnolla koko kaapin ja menee pari senttiä ylikin. Ei sitten ollut enää tarpeeksi isoa palaa, joten sillä listalla vähän jatkoin katon pituutta. Katon saa avattua hienolla systeemillä, joka myös pitää sen tarvittaessa kiinni. Yksi pitkä ja kaksi lyhyttä pätkää rimaa, Ikean hyllyn seinäänkiinnitykseen tarkoitetulla "kulmaraudalla" toisiinsa kiinni, terassiruuvilla tukipuuhun kiinni. Välissä kaksi prikkaa.



To do: Pitää vielä maalata ulkopuolella olevat käsittelemättömät puut. Listoja voisi laittaa vähän joka reunaan että on siistimpi. Ja samalla tulee suljettua kennolevyn reunat, eristää sitten paremmin lämpöä. Mutta toimi se jo näinkin, sisällä oli 15-18 astetta (riippuen auringosta) kun ulkona oli 11 C.

Sellainen seinäkasvihuone jonka olisin halunnut olisi maksanut n. 300 e. Tämän materiaalit olivat muutamia kymppejä, lisäksi tosin kului aika monta myöhään yöllä tehtyä työtuntia.

Olen kovasti innostunut viljelylavoista. Niitä on ollut jo useampi pihalla, nyt piti saada lisää. Takana näkyy vanha, edessä materiaalit uuteen samanlaiseen. Mitoitus meni vahingossa niin, että Lidlin minikasvihuone mahtuu juuri laatikon sisään. Pitkät laudat ovat 240 cm, lyhyemmät 100 cm. Molempia tarvitaan 6 kpl. Lisäksi kakkoskakkosta tai muuta paksumpaa puuta neljä pätkää, joiden pituus on sama kuin kolmen laudan leveys. Tämä lauta taisi olla 13 cm leveää.


Ensin kasataan päädyt: kulmapuihin kiinni kolme lautaa.


Pitkät sivut saa kiinnitettyä siististi näin tukevalla ratkaisulla.




Siinä se laatikko sitten onkin valmiina. Kasaamiseen meni puolisen tuntia. Sitten pohjalle juuriestematto nitojalla kiinni ja lopuksi laatikko täyteen multaa. Sitä muuten menee paljon. Onneksi pihan nurkassa on useampi komposti.


Uusi laatikko täynnä perunaa, vanha kaikkea retiisistä raparperiin. Vieressä kasvihuoneessa ne tomaatit ja takana tunnelissa mansikkaa.


Samaan syssyyn näitä laatikoita tuli useampia: lasten mansikkamaa.


Etupihan kukkalaatikko. Takana näkyvää rullareunusta oli samassa paikassa aiemmin kukkapenkin ympärillä. Tähän kukkalaatikkoon tuli käytettyä kestopuun jämäpalat.


Maalattuna laatikko näyttää aika siistiltä.


Viimeisenä vadelma-aita: Villivadelmat tahtovat kasvaa vaakasuoraan ja leviävät nurmikolle. Aidan takana saavat levitä ja tuottaa herkkuvadelmia, nurmikon puolelta ne pidetään kurissa ruohonleikkurilla. Aidan tolppina kakkoskakkosta, pääty on viistottu ihan käsisahalla ja sitten vasaralla hakattu tolpat maahan. Vadelmat painoivat aitaa melkoisesti, joten pariin tolppaan piti laittaa lyhyemmät palat juurelle tueksi. Poikkipuina tuota 5 cm leveää rimaa. Poikkipuut on laitettu silmämääräisesti vaakasuoraan. Lopuksi sahasin tolpista ylimääräiset yläreunasta pois.


Ruskeaksi maalattuna aitaa ei oikeastaan erota ympäristöstä.


Projektipöytä. Kaikki olennainen on tässä.


Puutarha-apulaiset tiputtelemassa ruuveja penkin raoista nurmikolle.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Barbin vaatteita

Kierrepipoja

Tee-se-itse ahkio