Kukkahame vanhoista farkuista
On monta tapaa saada tytölle uusi hame. Helpoin on varmasti se, että ostaa Seppälän alehyllystä sellaisen hintaan 4 e (Marjatta tykkää kovasti). Vähän enemmän yritystä vaatii, että leikkaa palat kankaasta ja ompelee kasaan. Tai sitten voi tehdä näin:
Löysin ohjeen Ottobren numerosta 1/2011 (aukeama 5) kun olin tekemässä Marjatalle vauvabodyjä. Myöhemmin Eurokankaan alekorista osui vastaan ihana ohut puuvillainen kukkakangas, jossa on sopivasti farkkuväriä. Ja sitten kaappiin on kertynyt vuosien saatossa monia jostain kohti puhki kuluneita mutta muuten käyttökelpoisia farkkuja, monissa niistä vielä ihania koristeompeleita ja strasseja. Purin yhdet farkut osittain, muokkasin hameen yläosan niistä ja lisäsin helman.
Kyllähän se helpolta kuulostaa kun toteaa että "purin ne osittain". Oikeasti se tarkoitti, että raksin ompeleet ja kaksinkertaiset tikkaukset vyötärökaitaleesta ja kahdesta sivusaumasta. Takakappaleen kokosin kahdesta osasta, että sai taskut hienosti mukaan (kannattaa muuten jättää reilusti saumanvaraa ja ompelutilaa, jos taskunkulmissa on niittejä, minä en jättänyt...). Aikuisen kokoisissa farkuissa oli niin isot taskut, että paljon muuta ei mahtunutkaan. Etukappaleet tulivat hienosti farkkujen etuosista niin, että taskut tulivat mukaan, tosin leikkasin vahingossa taskut poikki kappaleen reunan kohdalta, vaikka oli tarkoitus säästää koko pituus. Vetoketjunkin uusiokäytin, samoin kaikki vyölenkit. Vetoketjun suojakaitale oli ainut pala joka piti leikata "uutena" farkun lahkeesta. Tajusin vasta jälkikäteen, että olisin voinut irrottaa koko vyötärökaitaleen, jolloin olisin saanut alkuperäiset napit käyttöön. Nyt Marjatta sai valita laatikosta uuden napin.
Kuten alkuperäisessäkin ohjeessa, takataskut menevät helmaosan päälle. Leikkasin niiden alaosaan saumanvarat jotka huolittelin ja käänsin taskun alle.
Helmaa kiinnittäessä jätin taskun kohdat ompelematta ja huolittelin helmakappaleen reunan taskun kohdalta jälkeenpäin (olisi kannattanut huolitella etukäteen...).
Kun muu helma oli kiinnitetty, ompelin taskun kulmat kiinni.
Oioin vähän vyölenkkien kiinnityksessä. Oikeasti yrittämällä ne olisi saanut hienosti vyötärökaitaleen alle, mutta kiinnitin ne tikkaamalla päältä. Vyötärökaitaleeseenkin tuli sauma taakse keskelle, mutta peitin sen ompelemalla jälkikäteen päälle viimeisen vyölenkin.