Paljettipipo


EDIT: Kuva vaihdettu parempaan. Ulkona riitti vielä valoa.

Marjatan raitapipo alkoi olla liian ohut kylmiin syyspäiviin. Tarvittiin siis paksumpi. Lankana on punavioletti Novita Crystal, jossa on hienoja paljetteja. Niitä päätyi myös pipon sisälle, joten pipo piti vuorittaa, ettei se kutita. Samalla vuori on myös tuulensuojana. Vuori on ohutta tummanviolettia trikoota, jota löysin juuri sopivan palan jämälaatikosta. Laitoin valmiin pipon kankaan päälle ja leikkasin kaksi puolikkaan pipon kokoista kappaletta. Kokeilin ensin ommella vuoria valmiiseen pipoon koneella, mutta katkaisin kaksi neulaa paljetteihin. Siispä se piti ommella käsin.


Piposta tuli tosi tiivis, koska käytin vyötteessä mainittujen 10 mm puikkojen sijasta isoimpia omistamiani eli 6 mm puikkoja. Pipon eteen ompelin vielä pienen kukan napeista. Ehkä olisi voinut käyttää yön fiksumminkin (esimerkiksi nukkumiseen) kuin piponappien ompeluun.


Ja lopuksi se neuleohje:

1. Luo 56 silmukkaa puikoille nro 6. Neulo 10 krs suljettua neuletta 1 o 1 n.
2. Kavenna 1 s ja neulo 20 krs oikeaa.
3. Kavenna joka 11. silmukka (5 kertaa). Tee sen jälkeen kavennukset joka kerroksella samoissa kohdissa, kunnes jäljellä on 5 s. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele.

Piposta tuli ehkä muutaman kerroksen liian korkea. Pipoon meni aika tarkkaan yksi kerä lankaa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Barbin vaatteita

Kierrepipoja

Tee-se-itse ahkio