Pupulakki

Marjatalla on ollut jo pitkään Minna Suurosen tekemä pupulakki, mutta nyt se on jäänyt liian pieneksi. Äiti päätti tehdä pienelle puputytölle uuden, ja Ottobre-lehdestä 4/2010 löytyi hyvän näköinen ohje pohjaksi (kuva aukeamalla 10). Sitä piti vain hieman muokata.

Ensinnäkin korvat olivat aivan liian pienet. Onneksi juuri samaan aikaan neuloin jättiläispupua, jonka korvien mukaan piirsin kaavat. Toiseksi, pupulakki oli melko löysä. Leikkasin sivukappaleet otsalta ja niskasta sentin pienempinä kuin kaavassa, mutta silti lakki jäi vähän löysäksi.


Päällinen on teddykarvaa ja vuori ja nauhat turkoosia microfleeceä. Reunassa on lime-ruskea-luonnonvalko-turkoosia resoria (joka muuten meni väärin päin, ulkopuolelle jäi vihreä eikä turkoosi raita). Korvien sisäpinta on beigeä velouria. Taitoin korvat kaksinkerroin (velour siis jäi sisäpuolelle) ja kiinnitin samoille kohdille kuin alkuperäisen ohjeen korvat. Nauhat tein 5 cm leveästä fleecekaitaleesta, jonka ompelin putkiloksi, käänsin ympäri, leikkasin kahteen osaan ja siistin pään kääntämällä reunat putkilon sisälle ja tikkaamalla päältä. Reunaresori kannattaa muuten leikata tarpeeksi leveäksi, olisi voinut olla 1 cm leveämpi kaitale niin olisi ollut helpompi kiinnittää.

Marjatta tanssi kun näki lakin ensimmäistä kertaa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Barbin vaatteita

Kierrepipoja

Tee-se-itse ahkio